Vuosi 2021 kirjoissa ja kansissa!

Kun kuluva vuosi on hyvässä vauhdissa ja kevät alkaa lähestymään niin on paikallaan laittaa edellinen tilikausi pakettiin. Yhtiö jatkoi kasvun tiellä ja liikevaihto kasvoikin edelliseen tilikauteen verrattuna hieman yli 1.000.000 euroa. Huoltotehtävien kasvu oli noin 15 % ja kasvun yhtenä mahdollistajana oli onnistuneet rekrytoinnit työnjohtoon ja asennushenkilöstöön. Yhtiö jatkoi suunniteltua kasvuaan ja tilikauden tulos oli budjetoidun mukainen 351.000 €.

SFT-faktat ja luvut, onepager

Vuosi alkoi vauhdikkaasti liiketoimintakaupalla Suomen Tilasäiliö Oy:n kanssa, jolla tuotiin saman katon alle Mueller tilasäiliö -tuotteiden maahantuonti ja myynti aiemman huoltopalvelun vahvistukseksi. Tilikauden aikana olimme toteuttamassa yhdeksässä myymälässä kylmäkalusteiden muuttamista ympäristöystävällisemmiksi F-kaasuasetuksen mukaisesti. Erilaisia prosessien jäähdytyksiä ja ilmastoinnin jäähdytyksiä urakoitiin laajalla alueella. Yksi vahvuutemme on 24/7 huoltopäivystys ja viime vuonna erilaisia päivystystehtäviä ”virka-ajan” ulkopuolella tehtiin yli tuhat. Nopean reagoinnin johdosta säästyneiden maitolitrojen tai elintarvikkeiden kilomääriä ei voi kuin arvailla.

Entäs se puoli, jota ei luvuista näe, mutta mahdollistaa onnistumiset isosti? Yhdessä tekeminen sekä töissä että vapaa-ajalla! Henkilöstöjuhlissa flipperit olivat toisille nostalgiaa ja nuoremmalle sukupolvelle puolestaan uusia tuttavuuksia, trubaduuri tanssitti ja taikurin temput häikäisivät. Vauhdikkaita hetkiä koettiin mönkijäsafarilla ja ei-niin-vauhdikkaita puolestaan fatbike retkellä talvisessa metsässä. Loukkaantumisiltakaan ei ole vältytty sisäisissä sähly- ja padel -peleissä, kun mittaa on otettu tosissaan.